Joku fiksu taisi joskus sanoa, että rakkaus on vakavin mielisairaus. Voin itse henkilökohtaisesti allekirjoittaa kyseisen lauseen. Ismo Alanko on myös harvinaisen viisas mies ja laulaa rakkauden olevan ruma sana. Joudun valitettavasti myöntämään teille, että olen kuitenkin kehittänyt vakavan riippuvuusuhteen tuohon tunteeseen. Takanapäin on kaksi pitkäaikaista seurustelusuhdetta, enkä ilmeisesti ottanut niistä mitään opikseni. Elän nimittäin tälläkin hetkellä parisuhteessa, joka on pidempi kuin kumpikaan edeltäneistä. Hakkaan siis edelleenkin päätäni seinään.

Luultavasti olen enemmänkin ihastunut ihastumisen tunteeseen, ja nyt kun tyly arki on astunut kuvioihin niin kimpoilen ympäri seiniä. Draamaa pitää saada, kiukuttelu, tasajalkaa pomppiminen ja kitinä ovat tehokkaita keinoja sen aikaan saamikseksi. Mieheni eduksi on pakko sanoa, että pitkäpinnaisempaa heppua on hyvin vaikea löytää. Moni olisi varmasti jo todennut "hullu akka" ja lähtenyt litomaan. Tästä voi toisaalta myös päätellä, että tuota miestä ei ole luultavasti siunattu kovinkaan suurella älykkyydellä. Toivottavasti kenellekään ei koskaan juolahda mieleen kertoa sille, että helpompiakin naisia on olemassa. Tästä seuraisi nopea sinkkuuntuminen. Kokemuksesta voin teille kertoa, että minä, sinkkuilu ja alkoholi emme sovi yhteen. Seurauksena on nimittäin riehakasta hauskanpitoa ja hirveä morkkis aamulla. Näin jälkikäteen ajatus on kuitenkin houkutteleva, mutta toistaiseksi joudun sanomaan "kiitos ei" poikamiestyttöelämälle.

Jooh, tulin pienessä päässäni siihen tulokseen, että ehkäpä jotakuta ihmistä saattaisi kiinnostaa lukea ajatuksiani. Sitäkin enemmän toivon, että ajatusten tuominen esille muiden luettavaksi saattaisi helpottaa omaa oloani. Jo vuosia jatkunut kirjailijan leikkiminen päiväkirjaani raapustaen on alkanut jo ahdistaa. "Heräsin, söin, vitutti, menin kouluun, vitutti vielä enemmän, en taaskaan oppinut mitään, menin vittuuntumaan kotiini, olin yksin ja vitutti, väsytti, en saanut unta, painajaisia, vituttaa"-merkinnät eivät kumma kyllä tuo minkäännäköistä helpotusta sekasortoiseen ajatusmaailmaani. Päiväkirjallehan ei voi valehdella. Tai tietenkin voi, mutta en koe sitä kovinkaan mielekkääksi. Tiedän itsekin, että jos kirjoitan "olipa suorastaan täydellinen päivä. Aurinko paistoi ja linnut lauloivat kun heräsin aamulla uuteen ihanaan pävään. Tanssahtelin kouluun ja juttelin ja nauroin ystävieni kanssa." päiväkirjan ainoa lukija, minä siis, arvaan sen heti olevan paksumpaakin paksumpaa paskapuhetta.

Koskapa tällä hetkellä ajatusten pitäminen kasassa tuntuu lähes ylivoimaiselta asialta, en voi kertoa teille mikä edellisen kappaleen syvin merkitys oli. Leimataan se siis yleiseksi tajunnavirraksi ja tuntemusten purkamiseksi päiväkirjasta. Haluankin nyt asettaa itselleni uuden tavoitteen: tänään on 10.11.2008 ja aion antaa itselleni rutinaallisen vuoden aikaa selventää pääkoppani toimintaa ja hankkiutua eroon turhista ahdistuksista ja muista klikeistä päässäni. Mikäli vuoden kuluttua olen yhä näin sekavassa mielentilassa kuin nyttenkin, lupaan tunnustaa olevani hullu tai sitten ryhdyn taiteilijaksi. Palailkaamme.